Muistoissani kuljen Pyhäinpäivään vuonna 1981. Olin tuolloin viettämässä lomapäiviäni Helsingissä, edesmenneen Malla-sisareni luona. Lomaa minulla oli Jengi- ja Katulähetyksen työstä Leväsjoella. Minun mieleni oli kaihoisa ja kaipasin mielessäni ihmistä, johon olin rakastunut. Halusin Jumalan vahvistusta ristiriitaiseen tilanteeseeni, koska koin rakkauteni sellaiseksi.
Näin Kirkko ja kaupunki-lehdestä että Kansanlähetyksen tilaisuus on Etelä-Hesperian koululla. Lähdin sinne, rukoillen mielessäni että saisin Jumalalta johdatusta asiaani. Tilaisuuden päätteeksi minulle täysin tuntematon ihminen tuli luokseni sanoen että hänellä on minulle asiaa Jumalalta. En ollut ollenkaan hämmästynyt, vaan tätä juuri olinkin odottanut.
Lähdimme kävelemään ulos koululta ja hän ohjasi minut lähimpään puistoon ja huomasin seisovani aivan Sibelius-monumentin juurella. Siellä hän puhui kielillä ja selitti minulle sanomaa, jota vain yksin Jumala voi minusta ja asioistani tietää. Sain vahvistuksen Herralta. Se vahvistus oli minulle erityisen tärkeä että jaksoin luottaa yksin Jumalaan elämäni seuraavissa vaiheissa. Tuosta Pyhäinpäivästä on nyt kulunut jo 39 vuotta ja olen ollut naimisissa tuon minulle Herran lupauksin vahvistaman miehen kanssa 38 vuotta. Muistona tuosta Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan on kodissamme pianon päällä kuva Sibelius-monumentista.
Vuosia myöhemmin näin kerran illalla vuoteeni jalkopäässä erittäin ikävän ilmestyksen. Siinä näyttäytyi minulle itse Saatana sarvipäisenä ja erittäin rumana, karmeana hahmona. Ymmärsin siitä, että edessäni on hän, joka voi hukuttaa minut Helvetin tuleen. Kavahdin ja pelästyin näkyä ja rukoilin Jeesusta apuun. Sen koommin en enää ole tätä nykyä nähnyt.
Aika pian sen tapauksen jälkeen olemme kirkossa ja olimme juuri ehtoollispöydän äärellä. Silloin näin Jeesuksen niin kauniina, ihanana ja rakkaana näkynä, että sen kaltaista hyvyyttä ja rakkautta ei voi kuvata maan päältä mistään. Se oli jotain todella koskettavaa. Hillitsin itseni ja keskityin ottamaan vastaan ehtoollisen, itse Jeesuksen Kristuksen, jonka juuri olin ilmestyksessä nähnyt.
En ymmärrä miten ja miksi olen näitä ilmestyksiä voinut nähdä. Nyt kuitenkin ymmärrän sen, että persoonallinen paha, Saatana on olemassa ja hän todella haluaa hukuttaa ihmiset Helvettiin. Hän elää ja nauttii kaikesta pimeydestä, koska hän on pimeyden ruhtinas. Sen vuoksi en pidä Halloweenista, enkä mistään muustakaan pimeyden leikeistä.
Monet ihmiset eivät usko että on olemassa Saatanaa, koska eivät usko Jeesukseenkaan. He leikkivät tietämättään pimeyden leikkejä. Minusta on kuitenkin hyvin surullista että tämä pimeyden juhla Halloween on nyt tuotu lasten juhlaksi ja heitä puetaan kammottaviin asuihin ja kerrotaan kauhutarinoita. Ja tämä kaikki siksi että enää ei uskota että on olemassa jotain sellaista mitä me emme näe. Me kun olemme itsessämme sokeita, ellei Jumala meidän silmiämme avaa. Jotkut ovat niin sokaistuneet että ovat alkaneet palvoa itse pimeyden ruhtinasta, Saatanaa.
