Tämä nyt elettävä aika vaikuttaa jotenkin merkilliseltä ja paljon muutoksia tuovalta ajalta. Pohjaan tämän toteamukseni siihen, että monella tavalla joudumme elämään tällä hetkellä aivan uudenlaisten tilanteiden edessä kuin koskaan kukaan meistä on aikaisemmin joutunut. Ja olemme tilanteessa, jossa on vaikea ennustaa tulevaa. Joudumme suojautumaan yhteisöinä ja kansakuntina.
Minusta tuntuu välillä kuin olisimme kaikki jonkin suuren peiton alla piilossa ja suojassa. Jotenkin koen, että siellä suojassa ja piilossa luodaan jotain aivan uutta. Emme näe mitä se on, mutta jotenkin nuo Jesajan kirjan sanat rohkaisevat: " Minä käyn edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat. Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi että minä, Herra olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala. Jes.45:2-3KR33
Uskoisin, että Jumala luo uutta ihmisissä ja ihmissydämissä tällä hetkellä. Hän vaikuttaa meissä ja meidän sisimmässämme uutta luovaa työtänsä. Se Sana, joka on meihin istutettu jo aivan pienokaisina ja joka on saanut kasvaa meissä tai sitten tukahtua erilaisiin huoliin ja murheisiin, on voinutkin salatulla tavalla alkaa itämään ja tuottamaan kasvua meissä. Jumalan tahto on aina hyvä ihmistä kohtaan.
Hänen rakkautensa meitä kohtaan näkyy siinä, että Hän kääntää aina sellaiset vaikeatkin asiat, joita me emme voi ymmärtää, niin Hän kääntää ne aina parhaaksemme. Olemme ikäänkuin jonkinlaisen kuoren alla ja korkeassa
paineessa ikäänkuin perhosen toukan lailla meille tapahtuukin ykskaks jotain aivan käsittämätöntä, meistä kuoriutuu jotain aivan uutta.
Voidaankin sanoa että katso uudeksi Hän on luonut kaikki. Näin Herra tulee uudistamaan meidät ja antamaan uutta toivoa ja rohkeutta elämäämme. Se kaikki tapahtuu aivan puhtaasti Jumalan armosta luomaansa ihmistä kohtaan. Emme voi muuta kuin ihmetellä Jumalan rakkautta ja hyvyyttä meitä kohtaan. Se tekee meistä nöyriä Hänen edessään.
lauantai 9. toukokuuta 2020
Olemmeko me vastuussa?
https://raamattu.fi/raamattu/KR38/ISA.29/Jesaja-29
Jokainen ihminen täällä maan päällä toimiessaan joutuu jollain tapaa miettimään omaa toimintaansa ja sen seurauksia. Ei ole ihmiskunnassa ihmistä, joka ei niin tekisi. Kaikki ihmiset ovat varustettu kykenemisellä ajatteluun ja pohdintaan. Jonkinlainen moraalitaju on myös kaikilla ihmisillä kulttuuritaustasta ja sivistyksen tasosta riippumatta.
Ihmisillä on myös luontainen kaipuu tuonpuoleiseen. Sitä ilmentää uskontojen ja ihmisen uskonnollisuuden tarve kaikissa ihmisissä. Tämä tarve on varmasti myös ihmisillä, jotka pyrkivät tuon tarpeensa tietoisuudestaan torjumaan tai kieltämään.
On myös paljon ihmisiä, jotka ajattelevat voivansa järjellä selittää Jumalan salaisuuksia. Kuitenkin Jumala on salattu ja sellaisena Hän pysyy. Tähän viittaa myös tuo Jesajan teksti, joka tuo ilmi sen, että ihmisen oma viisaus ja ymmärrys ei avaa Jumalan Sanaa, vaan sen avaa vain Pyhä Henki. Siksi kirjoitukset, siis Raamattu pysyy suljettuna heiltä, jotka eivät ole uudestisyntyneitä, eivätkä siis myöskään näe Jumalan valtakuntaa.
Jeesus itse sanoo että Hän on salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja että ne on avattu vain niille, jotka Häneen uskovat.
Usko Jumalaan ja Jeesukseen ei ole vain asioiden totena pitämistä, vaan se on iankaikkista elämää jo täällä maan päällä Hänen yhteydessään. Se on elämää jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa ja Pyhän Hengen voimassa.
maanantai 4. toukokuuta 2020
Olemassaolon oikeus
Vasta ihan myöhemmällä iällä olen alkanut syvällisemmin pohtia suhdettani aborttiin. Tämän asian ajattelu pompahti tajuntaani lukiessani Saara Kinnusen kirjaa, Äidin ikävä. Tässä kirjassaan tunnettu psykologi ja terapeutti kirjoittaa abortista mm. että lapsi aistii äitinsä kohdussa hänen äitinsä kokemat tuntemukset. Tämä liittyy hänen mukaansa myös abortin mahdollisuutta pohtivan äidin kautta lapseen. Äidin pelot ja vaikeat tuntemukset välittyvät kohdussa olevaan lapseen.
Kirjassa pohdittiin ja valotettiin äiti-suhdetta hyvin monipuolisesti terapian ja sielunhoidon eri näkökulmista. Kirjaa lukiessani aloin tahtomattani pohtia suhdettani edesmenneeseen äitiini ja samalla mietin, missä vaiheessa minun sisimpääni oli hiipinyt se pelko ja turvattomuus, mitä minä sisimmässäni olin kokenut hyvin pitkään aina myöhälle aikuisikään.
Sitten nousi mieleeni äitini sanat, jotka hän minulle muutaman kerran eläissään kertoi.
Hän kertoi, että oli joutunut minua odottaessaan äitiysaikanaan vaikean valinnan eteen. Hän oli yli neljänkymmen ikävuoden ja jo neljän lapsen äiti maanviljelijäperheessä. Niinpä hänelle suositeltiin silloisen lääketiteellisen tietämyksen ja lainsäädännön mukaisesti aborttia.
Äitini oli hyvin ahdistunut, kun hänelle oli neuvolassa kerrottu, että syntyvä lapsi voi olla myös vammainen, koska hän oli jo muutaman vuoden päälle neljän kymmenen. Tässä ahdistuksessaan ja pelossaan hän kertoi luovuttaneensa minut Jumalalle, koska hän ei voinut suostua aborttiin, koska koki sen olevan väärin.
Olemassaoloni oli siis ollut uhattu jo äitini kohdussa. Nyt ymmärsin sen tarkemmin tuon kirjan herättämiä ajatuksia pohtiessani, että koko elämääni oli ikäänkuin seurannut jokin varjo. Se otti minut aina välillä otteeseen, jota en kyennyt selittämään ja sielunhoidossakaan se ei ollut avautunut. Nyt ymmärsin, että se oli ollut omaa olemassaoloani kohtaavaa uhkaa.
Itse en ole koskaan voinut hyväksyä aborttia missään tilanteessa. Olen aina kokenut, että ihminen tekee väärin, kun hän riistää syntymättömältä lapselta hengen. Lukiossa olin ainoa, jolla oli etiikan tunneilla täysin kielteinen kanta aborttiin kaikissa tilanteissa, jopa raiskatuksi tulleen nunnan ollessa kyseessä. Kysymykset ovat vaikeita, mutta mielestäni elämä voittaa aina ja elämä on Jumalan kädessä eikä meillä ole sitä oikeutta riistää.
Olen vastannut teologisessa tiedekunnassa tätä aihepiiriä koskeviin tenttikysymyksiin ja saanut niistä 3/3.
Ainakin professori Markku Heikkilä piti näkemyksiäni täysin oikeina, koska sain täydet pisteet. Käsittelin siinä myös aiheen sielunhoidollista puolta, kuten siinä kysymyksessä pyydettiinkin. On näet todella tärkeää, että äiti, joka joutuu tekemisiin tällaisen vaikean valinnan kanssa, saa kaiken tuen siihen että syntymättömän lapsen henki voitaisiin pelastaa. Ja tärkeää on myös tuki ja anteeksiantamuksen mahdollisuus hänelle, joka ei jostain syystä löytänyt mitään muuta mahdollisuutta. Ja seurauksena lapselta riistettiin olemassaolo jo ennen syntymäänsä.
https://www.vaestoliitto.fi/?x27375=1932926
Kirjassa pohdittiin ja valotettiin äiti-suhdetta hyvin monipuolisesti terapian ja sielunhoidon eri näkökulmista. Kirjaa lukiessani aloin tahtomattani pohtia suhdettani edesmenneeseen äitiini ja samalla mietin, missä vaiheessa minun sisimpääni oli hiipinyt se pelko ja turvattomuus, mitä minä sisimmässäni olin kokenut hyvin pitkään aina myöhälle aikuisikään.
Sitten nousi mieleeni äitini sanat, jotka hän minulle muutaman kerran eläissään kertoi.
Hän kertoi, että oli joutunut minua odottaessaan äitiysaikanaan vaikean valinnan eteen. Hän oli yli neljänkymmen ikävuoden ja jo neljän lapsen äiti maanviljelijäperheessä. Niinpä hänelle suositeltiin silloisen lääketiteellisen tietämyksen ja lainsäädännön mukaisesti aborttia.
Äitini oli hyvin ahdistunut, kun hänelle oli neuvolassa kerrottu, että syntyvä lapsi voi olla myös vammainen, koska hän oli jo muutaman vuoden päälle neljän kymmenen. Tässä ahdistuksessaan ja pelossaan hän kertoi luovuttaneensa minut Jumalalle, koska hän ei voinut suostua aborttiin, koska koki sen olevan väärin.
Olemassaoloni oli siis ollut uhattu jo äitini kohdussa. Nyt ymmärsin sen tarkemmin tuon kirjan herättämiä ajatuksia pohtiessani, että koko elämääni oli ikäänkuin seurannut jokin varjo. Se otti minut aina välillä otteeseen, jota en kyennyt selittämään ja sielunhoidossakaan se ei ollut avautunut. Nyt ymmärsin, että se oli ollut omaa olemassaoloani kohtaavaa uhkaa.
Itse en ole koskaan voinut hyväksyä aborttia missään tilanteessa. Olen aina kokenut, että ihminen tekee väärin, kun hän riistää syntymättömältä lapselta hengen. Lukiossa olin ainoa, jolla oli etiikan tunneilla täysin kielteinen kanta aborttiin kaikissa tilanteissa, jopa raiskatuksi tulleen nunnan ollessa kyseessä. Kysymykset ovat vaikeita, mutta mielestäni elämä voittaa aina ja elämä on Jumalan kädessä eikä meillä ole sitä oikeutta riistää.
Olen vastannut teologisessa tiedekunnassa tätä aihepiiriä koskeviin tenttikysymyksiin ja saanut niistä 3/3.
Ainakin professori Markku Heikkilä piti näkemyksiäni täysin oikeina, koska sain täydet pisteet. Käsittelin siinä myös aiheen sielunhoidollista puolta, kuten siinä kysymyksessä pyydettiinkin. On näet todella tärkeää, että äiti, joka joutuu tekemisiin tällaisen vaikean valinnan kanssa, saa kaiken tuen siihen että syntymättömän lapsen henki voitaisiin pelastaa. Ja tärkeää on myös tuki ja anteeksiantamuksen mahdollisuus hänelle, joka ei jostain syystä löytänyt mitään muuta mahdollisuutta. Ja seurauksena lapselta riistettiin olemassaolo jo ennen syntymäänsä.
https://www.vaestoliitto.fi/?x27375=1932926
Tilaa:
Kommentit (Atom)