Pimeys vs. valkeus

 On jotenkin erikoinen ajoitus tämä raamattukäräjien viimeinen virstanpylväs eli korkeimman hallinto-oikeuden kuuleminen näin Pyhäinpäivän alla. Ei ole itsestään selvää että lähestyttäessä vuoden pimeintä aikaa, käsitellään myös aihetta, joka jakaa ihmisiä kahteen leiriin. 

Mistä näissä jakolinjoissa on oikein kysymys? Aivan samasta asiasta kuin kaikessa muussakin nykypäivän käsityksissä kristillisyydestä ja kristinuskosta. Osalle ihmisistä on aivan sama, mitä kristinuskosta opetetaan ja puhutaan, kunhan vain omat näkemykset saavat siinä oikeutuksen ja hyväksynnän. Ei ole kysymys uskosta eikä pelastuksesta, vaan omien totuuksien esilletuomisesta ja niiden hyväksynnän vaatimisesta.

Osalle on tärkeää, että Raamattua pyritään selittämään ja tulkitsemaan niin, että nyky-yhteiskunnan normienpurkutalkoot eivät esty vaan saavat Raamatun hyväksynnän ja Jumalan siunauksen. Yhteiskunnassamme kristinuskon asemaa moraalisena selkärankana on jo riisuttu niin rajusti, että kansalaistottelemattomuus alkaa olla pysyvä ilmiö kaikkialla. Se vaikeuttaa ihmisten luottamusta asioiden hoidossa ja päätöksen teossa.

Kyse on siis totuuden valon sammuttamisesta pimeyden tieltä. Tämä pimeys näkyy myös epämiellyttävällä tavalla Pyhäinpäivän aikaan olevan paholaisen palvontajuhlan, Halloweenin juhlinnan yhä räikeämmissä muodoissa. Paholainen ja pimeys halutaan nostaa yhä näyttävämmin ja laajemmin esille. 

Nämä kaksi asiaa, paholaisen yhä näkyvämpi ja räikeämpi palvonta ja toisaalta Jumalan tahdon ja Sanan hylkääminen ovat saman ilmiön kaksi eri puolta. On kysymys ilmiöstä, jossa ihminen halutaan eksyttää ja johtaa pois totuudesta, jottei hän löytäisi pelastusta, mikä on Jeesuksessa Kristuksessa.

Errare humanum est-erehtyminen on inhimillistä

 Kukaan meistä ei ole virheetön, erehtymätön. Emme voi olla täydellisiä, vaikka kuinka haluaisimmekin toimia parhaan kykymme ja ymmärryksemme mukaan. Aina jossain kohden joudumme tunnustamaan erehtyneemme. Se kuuluu ihmisyyteen. Sen totesi myös antiikin ajan filosofi Seneca.

Häneltä on kuuluisa lause, "Errare humanum est ", erehtyminen on inhimillistä. Kuitenkaan tuolle viisaudelle ei tehdä oikeutta, jos jätetään sen loppuosa huomiotta. "Errare humanum est, persevare autem diabolicum." Se voidaan kääntää vapaasti, erehtyminen on inhimillistä, mutta erheissä eläminen tai oleminen on pahasta. Tämä tarkoittaa sitä, että jos tietää tehneensä virheen,  toimineensa väärin,  on syytä korjata asia ja toimia toisin jatkossa.

Nykyään kuitenkin korostuu kaiken inhimillistäminen, jopa vastuun kustannuksella. "Errare humanum est" hyväksytään, mutta ei vastuun kantamista, joka oli Senecan filosofiassa. 

Raamatun ihmiskuvaan kuuluu myös ihmisen vajavaisuus, erehtyväisyys, syntisyys. Ihminen kuvataan jatkuvasti suuntaa kaipaavana, ohjausta ja neuvoja tarvitsevana. Hän tarvitsee Jumalan apua, jotta hän pysyisi oikeassa suunnassa ja erityistä armoa ja apua, että hän voisi säilyttää uskonsa Jumalaan. 

Psalmissa 119 kuvataan ihmisen erehtyväisyyttä suhteessa hänen nöyryyteensä. " Ennenkuin minut nöyryytettiin, minä eksyin, mutta nyt minä noudatan sinun sanaasi." Ps 119:67 Ja 71 " Hyvä oli minulle, että minut nöyryytettiin: niin minä opin sinun käskysi. "Koko psalmi on oikeastaan Jumalan ja hänen sanansa ylistystä. Se kuvaa sitä, miten ihmisen asema on parhaimmillaan Jumalan yhteydessä ja sopusoinnussa Hänen Sanansa kanssa. Ihminen on erehtyväinen ja tarvitsee jatkuvasti Jumalan apua ja ohjausta Sanan kalliolla. Ylpeys käy aina lankeemuksen, eksymyksen edellä. Kuitenkin Jumala on armahtavainen ja antaa meille synnit anteeksi. Jeesuksen sana kuuluu meille: "Mene äläkä enää syntiä tee."

Valheiden muokkaama todellisuus

 Oletko koskaan ajatellut, että kaikki mitä kuulet tai luet, ei olisikaan totta. Yleensähän meillä on tietyt kriteerit siihen, mitä pidämme totena ja mitä emme. Meidän arvomaailmamme vaikuttaa hyvin pitkälti siihen, mikä on meidän mielestämme totta.

Meidän yhteiskuntamme on rakennettu niin, että totuuden kertominen ja asioiden läpinäkyvyys ovat olleet tärkeässä roolissa vastuullisissa tehtävissä olevilla. Rehellisyys on ollut arvostettu ja tärkeä hyve kaikilla ihmisillä.

Samalla kun yhteiskuntamme on moniarvoistunut, myös rehellisyys on kärsinyt inflaation. Enää ei ole itsestään selvää, että uutisissa kerrotaan totuus jostain asiasta, puhumattakaan siitä, että toisen lupauksiin tai kertomiin asioihin voisi ehdottomasti luottaa. Tämä tuo oman haasteensa ihmisten keskinäiseen kanssakäymiseen, puhumattakaan siitä, saako kaikista tietolähteistä oikeaa tietoa. 

Jos tieto ei ole totuudenmukaista ja sitä kuitenkin totuutena jaetaan, niin toki sillä on vaikutuksensa tiedon saajaan, jos hän sen kritiikittä omaksuu. Hän joutuu silloin huijatuksi eli valhetiedon manipuloimaksi. Nyt kun yhteiskunnassamme on kaikkialla vallalla moniarvoisuus, mikä voidaan yhtäältä sanoa tarkoittavan useiden totuuksien yhteisvaikutusta, se voi toisaalta myös antaa mahdollisuuden kertoa valheita. 

Asiat, joita kerrotaan voidaan päämäärästään käsin katsottuna katsoa tosiksi vaikka ne eivät sitä olisikaan. Ne ovat tosia sikäli kuin ne palvelevat sitä agendaa ja päämäärää, minkä vuoksi niitä kerrotaan. Näin voidaan uutisoida tai informoida asioita omaan arvomaailmaan tukeutuen, tarvitsematta sen enempää pohtia niiden oikeellisuutta tai todenperäisyyttä.

Tämä on ovelaa ja suorastaan demonista. Maailmassa oleva valheen henki on saanut saastutettua kaiken totuuden ja tehtyä siitä valhetta. Se on pukeutunut hyveelliseen ja humanistiseen rakkauden kaapuun. Se haluaa syrjäyttää ja tuhota totuuden ja sen mittarin, mikä löytyy ainoastaan Jumalan Sanasta. Valhe lähtee aina liikkeelle kyseenalaistamalla Jumalan ja Hänen Sanansa totuuden. "Onko Jumala sanonut...?" Se haluaa saada meidät epäilemään ja luopumaan siltä ainoalta totuuden maaperältä, missä olemme turvassa. Se on ainoa, mikä kestää ja luo valon ja selkeyden meidän ajatteluumme ja elämäämme.