Kristus on seurakunnan pää

 Jatkan tässä pohdinnassani käsittelyä seurakunnasta, joka on aiheena erittäin mielenkiintoinen, tärkeä ja moniulotteinen. Tarkoitukseni ei ole tuoda mitään tyhjentävää, kaiken kattavaa selitystä, vaan nostaa esiin ajatuksia, joita tämä minussa herättää Raamattuun uskovana ihmisenä.

"*Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi* "Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa."Ef.5:31-32

Raamattu antaa meille verrattoman vertauskuvan seurakunnasta ja Kristuksesta sen päänä. Jumalan luomisjärjestyksen mukaan mikään ei ole sattumaa ja kaikella on tietty suunnitelmallinen tarkoituksensa. Juuri avioliitto miehen ja naisen välillä kuvaa tätä Jumalan suunnitelmaa, mikä seurakunnassa myös toteutuu, kun se Jumalan ilmoituksen mukaisesti ymmärretään.

Avioliitossahan mies ja vaimo tulevat yhdeksi, Jumalan säätämyksen mukaan. Siitä seuraa entistä syvempi yhteys puolisoiden välillä vuosien saatossa ja mahdollisesti myös jälkeläisiä. Tämä puolisoiden välinen yhteys syvenee, kun yhteyttä hoidetaan huolehtimalla toinen toisistaan iloiten,rakastaen, omastaan jakaen ja yhteyttä kunnioittaen. Se tarkoittaa päivittäistä tunneyhteyttä niin henkisesti kuin fyysisesti jollain tasolla. Jos yhteyttä ei hoideta, vieraantuminen alkaa välittömästi. 

Tätä avioliittoa voidaan Raamatun oman selityksen mukaan käyttää suoraan vertauskuvana seurakunnasta. "Jos nyt siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus " Seurakunta on Kristuksen ruumis. Jos me, Jeesukseen uskovat muodostamme seurakunnan ja Kristus on pää, niin se tarkoittaa sitä että meidän on uskovina oltava kaikessa Jeesuksesta riippuvaisia, mitä tulee meidän pelastukseemme ja uskon elämäämme. Se tarkoittaa sitä että ainoastaan Sana voi ohjata seurakuntaa ja uskonelämää, pyhitystä. Jos me etäännymme Sanasta, Jeesuksen yhteydestä, alamme vieraantua Hänestä ja Hänen tahdostaan. Jotain muuta tulee ehkä tilalle ja se johtaa silloin myös uskottomuuteen Häntä kohtaan. "Joka ei minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa. " Matt.12:30

Seurakuntaruumis, Kristuksen morsian koostuu kaikista Jeesukseen uskovista ja on yhteydessä toinen toisiinsa Pyhän Hengen kautta, Jeesuksen ollessa pää, paimen. Jos nyt sitten katsomme iankaikkisuusnäkökulmasta, pelastuksen näkökulmasta tämän seurakuntaruumiin jäseniä, niin heitä ja heidän elämäänsä eivät sido mitkään maalliset lait ja säädökset suhteessa pelastukseen, vaan he ovat vapaat kaikesta. Heille hyvän paimenen ääni on se, mikä pitää kuulua kaikessa, mitä he seuraavat. "Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut" "ja lampaat seuraavat häntä,  sillä he tuntevat hänen äänensä. Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä." Joh.10: 14, 4-5

Siksi on uskovan tärkeää pysyttäytyä turvassa seurakunnan suojassa, erossa maailmasta, joka ei Kristusta tunne, eikä suostu elämään Hänen tahtonsa mukaisesti. Sanan mukaisesti maailman lait eivät saa vallita seurakunnan sisällä kahliten Herran omia. Koska luopumus lisääntyy ja eksytykset tulevat yhä ilmeisemmiksi, on Jeesuksen oman ehdottoman tärkeää pysyä yhteydessä Häneen, seurakunnan päähän. Se tarkoittaa päivittäistä yhteyttä Sanan ja rukouksen kautta Jeesukseen, ehtoollisyhteyttä, joka on samalla myös yhteistä julistusta ja muistelemista Jeesuksen sovintokuolemasta, Hänen verestään meidän edestämme. Tämä on meidän konkreettista yhteyttämme Häneen, joka on meidät lunastanut.

 Aivan kuten aviopuolisoiden, naisen ja miehen välinen fyysinen suhde on heidän välillään se konkreettinen yhteys, joka lujittaa myös heidän välillään olevaa henkistä yhteyttä, jota muutoin hoidetaan keskustelemalla asioista puolin ja toisin. Kun uskova rukoilee, hän keskustelee Jeesuksen kanssa, tuo ajatuksiaan julki Jumalalle tiettäväksi. Hän toki tuntee ja tietää ne, mutta Hän rakastaa meitä ja tahtoo että lähestymme Häntä, niin Hän lähestyy meitä. Hän haluaa että tuomme kaikki Hänelle kiitoksen kanssa tiettäväksi ja haluaa antaa meille rauhan. Hän puhuu meille Sanassaan ja siinä Hänen äänensä kuuluu ja sitä kautta meidän tuntemisemme ja yhteenkuuluvuutemme lisääntyy. Ja me tulemme yhdeksi Hänen kanssaan, joka on Kristuksessa on uusi luomus.

Seurakunnassa vaikuttavat armolahjat seurakunnan rakentumiseksi. Sen vuoksi on tärkeää olla yhteydessä toisiin uskoviin ja rakentua Pyhän Hengen ohjaamana myös konkreettisesti toisten uskovien seurassa. Armolahjojen tarkoitus on tässä saattaa pyhät eli uskovat valmiiksi palvelemaan toinen toisiaan rakkaudessa ja viemään sanomaa Jeesuksen ja Hänen rakkaudestaan eteenpäin kaikkialle maailmaan. 

Mikä on seurakunta?

 Moni ihminen ilmaisee nykyään avoimesti pettyneensä uskovien yhteisöihin. Kerrotaan, että on koettu monenlaista henkistä ahdistusta vallankäytöstä aina henkiseen väkivaltaan saakka. Olen usein pohtinut tätä problematiikkaa yhteisöissä ja miettinyt, miksi juuri uskovat kokevat usein toistensa seurassa tällaista vaikka hätäisesti ajateltuna juuri siellähän pitäisi tuntea olevansa hyväksytty ja rakastettu sellaisenaan.

Asian juurisyyt ovat kuitenkin paljon syvemmällä. Me ihmisinä olemme psyykkis-fyysis-hengellisiä olentoja. Tämä tekee asiasta erittäin monimutkaisen, mutta siihen on olemassa aivan selkeät ohjeet ja ratkaisut Raamatussa. Täytyy vain muistaa pitää nämä kolme asiaa selkeästi omina kokonaisuuksinaan aivan kuin juutalaisen lain mukaan esim.liha- ja maitoruokia ei saa tarjoilla yhtä aikaa. Tämä on selkeä puhtaussääntö.

Ihmisinä meillä on inhimilliset tunteet ja tarpeet, joita olemme oppineet psykologian kielellä paremmin ymmärtämään ja selittämään. Juuri yhteydessä toisiin ihmisiin nämä tunteet ja tarpeet alkavat näytellä suurta roolia meidän elämässämme ja meidän on aivan turha sitä kieltää. Mitä paremmin me tunnemme ja tiedostamme itsemme, sitä paremmin me ymmärrämme nämä tarpeemme ja niiden pohjattoman tyydyttymisen tarpeen. Haluamme tulla nähdyiksi, kuulluiksi, hyväksytyiksi, kohdatuiksi monella tavalla ja tasolla. Tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta ja kivutonta meidän inhimillisen rajallisuutemme vuoksi. On kateutta, mustasukkaisuutta, syyllisyyttä, pelkoa ja kaikkea muuta säröisyyttä meissä. 

Kun menemme toisten yhteyteen, tämä kaikki on hyvä tiedostaa. Kuitenkin on syytä muistaa mikä on seurakunta, josta Raamatussa puhutaan ettei sotke inhimillistä ihmisyyttä ja hengellisyyttä, vaikka ne samassa ihmisessä aina läsnä ovatkin. Kun ollaan koolla seurakunnassa, uskovien yhteisössä, niin on syytä ensinnäkin muistaa miksi siellä ollaan koolla. Inhimillisten vai hengellisten tarpeiden vuoksi? Nyt on syytä sanoa että hengellisten. Seurakunta on yhteisö, joka rakentuu Sanasta ja ehtoollisyhteydestä. Siinä itse Kristus palvelee meitä, ollen itse sen pää. Siellä ei olla sen vuoksi että saadaan kätellä tai halata ihmisiä ja tyydytetään inhimillisiä tarpeita. Siellä ollaan kohtaamassa Kristusta ja Jumalaa Pyhän Hengen vaikutuksen alaisina. Siellä ei etsitä Kristusta sisarista ja veljistä, vaan Sanasta ja sakramenteista.

Tämä näkyy selkeästi jo Vanhassa testamentissa, kun Israelin kansa sai säädökset, miten tullaan temppeliin kohtaamaan Jumalaa. Tärkeimmässä asemassa oli juuri uhri, jonka uhraaja tuli uhraamaan Jumalalle ja pappien toimittamat uhrit liiton mukaisesti armon istuimen edessä. Tärkeintä oli siis syntien anteeksiantamus, sovinto Jumalan kanssa. Sama linja jatkuu Uuden testamentin puolella, sen opetuksissa.

Meidän ei siis pidä sotkea omia inhimillisiä tunteitamme hengellisyyteen ollessamme koolla uskovina siellä missä kulloinkin kokoonnumme. Se ei tietenkään tarkoita ettemmekö saisi olla ystävällisiä ja rakastaa ja osoittaa rakkautta ja välittämistä toisia kohtaan myös uskovien kokoontumisissa. Päinvastoin sitä juuri pitää tehdä, mutta ei pidä hakea sitä ensisijaisesti vaan ensin Jumalan valtakuntaa etsien, niin tämä kaikki muukin tulee siinä ohessa, Jeesuksen sanojen mukaan. Juuri sen verran kuin kulloinkin kykenemme niitä vastaan ottamaan. Tärkeintä on kuitenkin että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, Paavalin sanoja mukaillakseni.