Kultainen vasikka

 Moni muistaa kertomuksen kultaisesta vasikasta. Onhan se Israelin kansan historiassa ja Raamatun historiassa valtava osoitus siitä, miten herkästi ihminen eksyy ja erehtyy ja kääntyy pois Jumalan tahdosta. Jumalan vastaukset saattavat viipyä tai ei jakseta perehtyä siihen, mitä Jumala todella tahtoo tai mitä Hän on sanonut.

Ei ollut Israelin kansalla ollut pitkä aika mennyt siitä, kun he olivat ihmeellisellä tavalla olivat pelastuneet Egyptin orjuudesta ja monien haastavien vaiheiden kautta selvinneet kaikesta Jumalan armollisessa johdatuksessa ja varjeluksessa. Nyt oltiin vaiheessa, jolloin Jumala oli luvannut ilmaista heille selkeän tahtonsa, välitettäväksi koko ihmiskunnalle. Mooses viipyi ja kapinahenki sai vallan kansassa ja niinpä tuli tämä katkera lankeemus valetun kultaisen vasikan muodossa. 

Sillä on myös syvä hengellinen merkitys sillä kulta kuvaa Raamatussa uskoa. Oli siis kysymys todella syvästä lankeemuksesta, jonka seuraukset olivat katkerat. Jumala rankaisi ja armahti ja uudet lain taulut saatiin rikottujen tilalle. Kansa ymmärsi taas hetken ajan Jumalan pyhyyden merkityksen ja kunnioitti ja pelkäsi Häntä. 

Kuitenkaan kansa johtajiensa johdolla ei noudattanut Jumalan tahtoa, vaan me saamme lukea 1 Kun.12:26-33 kuinka taas turvauduttiin valettuihin jumalankuviin, kultaisiin vasikoihin Israelin Pyhän Jumalan sijasta. Oli kysymys Israelin Pyhän Jumalan yhteyden saastuttamisesta Beetelissä, Jumalan temppelissä.

Mitä tämä kaikki tahtoo sanoa meille? Hyvin vakavaa kieltä se meille puhuu luopumuksesta. Meille on Raamatun tulkinta noussut myös kultaiseksi vasikaksi, jonka avulla uskoa ohjaillaan ja säädellään ihmismielen mukaiseksi. Sillä tavalla saadaan veistettyä jumala, kultainen patsas, jota palvomme. Ei kuitenkaan ole kysymyksessä Raamatun Jumala, joka ankarasti kieltää ja varoittaa tekemästä itselleen minkäänlaista Jumalan kuvaa, ja sitä Jumalana palvomasta.

Raamatun Jumala löytyy vain Sanassa. Hänet on siellä joka hetki kohdattavissa ja löydettävissä. Koska Hän on Jumala ja me olemme ihmisiä, niin emme saa nousta Sanan ja Jumalan yläpuolelle. Hän itse avaa meille Sanaansa ja selittää Pyhän Hengen kautta meille Sanaa Sanalla, kuten Luther selittää. 

Sanassaan Jumala avaa meille todelliset Isän kasvot, armahtavat ja laupiaat jokaiselle, joka Hänen puoleensa kääntyy. Etsitään Herraa Jumalaa Sanasta eikä ihmisten mielipiteistä ja kaikenlaisista selityksistä, jotka ovat sitä harhaan, mihin Israelin kansa pappinsa johdolla jatkuvasti lankesi eri aikakausina. Ne kertomukset ovat meille opiksi ja varoitukseksi talletettu Raamattuun. Niitä lukiessa uskomme vahvistuu ja saa uudenlaista syvyyttä, koska Raamatun punainen lanka on Pelastus Jeesuksessa Kristuksessa.

Paatunut herää Jumalan armosta

 Sade keskeytti maalaamiset, joten päädyin pohtimaan maailman menoa. Merkilliseksi on käynyt elämä täällä koto-Suomessakin ihan kaikkialla. Kuitenkin lohtua tuo ikuinen ja voimallinen Sana, jonka totuus ja armo ei katoa milloinkaan. 

Muistelen tässä erästä untani, jonka näin noin 30-40 vuotta sitten. Unessani yritin ottaa vettä hanasta, mutta sieltä tuli vain likavettä. Syy oli se, että vesiputki lähteineen oli muuttunut likaviemäriksi, johon oli laskettu kaikki jätevedet. En tuolloin ymmärtänyt uneni merkitystä ja kerroin siitä läheisilleni, jopa veljellenikin, joka oli pappi. Mistään en saanut selkoa, mitä uni tarkoittaa ja koin sen kuitenkin olevan Jumalan puhetta minulle.

Olin opiskellut teologiaa ja elänyt elämän ruuhkavuosia. Suhde elävään Vapahtajaan oli kylmennyt ja rikkaruoho ja luste olivat salaa vallanneet sydämeni maaperän. Paatumus sai sijaa sydämessäni ja paljon pohdiskelin uskovaisten elämää ja ajattelin ns. herätyskristittyjen olevan harhassa fanaattisine ja tuomitsevine asenteineen. Eihän humanismi voi olla huono asia ja kyllä hengellisiä asioita täytyy käsitellä järki edellä, koska nykyään ollaan jo niin viisaita. Oudolta tuntuivat myös puheet evankelioimisesta ja Jeesuksen paluusta. 

Siitä huolimatta, vaikka olin syvässä paatumuksen tilassa, Jumalan Henki minussa oli valveilla. Kerrankin sanoin yhdessä tilanteessa Suomen Raamattuopistolla Raimo Mäkelälle, että minä vain paadun. Itse en ymmärtänyt ollenkaan tilaani, vaan ihmettelin että mitä minun suustani taas lipsahtikaan. Näin Jumalan Henki siellä minun sydämessäni huokaili minun paatumustani ja yritti herätellä taas Hänen yhteyteensä. 

Varsinainen herääminen vuosia kestäneestä paatumuksen tilasta oli todella kivulias niin henkisesti kuin fyysisestikin. Minulla heräsi kaipaus entiseen, turvalliseen luottamukseen Jeesuksen yhteydessä. Hakeuduin Helsingin Kansanlähetyksen messuihin Helsingissä. Niitä järjestettiin vielä tuolloin NMKY:n tiloissa Kaisaniemessä. 

Näistä messuista uskoni alkoi vähitellen vahvistumaan ja taivastie valkenemaan. Yhdessä mieheni kanssa haparoimme kohti totuutta. Se oli varsin rankkaa ja mieheni sairastui johonkin erikoiseen päänsärkyoireyhtymään, joka oli niin kivuliasta että hän konttaili ja oksenteli pitkin kylppärin lattioita kohtausten ollessa tosi rajuja. Niin rajuja, että usein oli tilattava ambulanssikyyti kotiin tai mökille. Tätä Jumalan käsissä tapahtuvaa riisumista kesti meillä useita vuosia.

Sinä aikana haimme tietä takaisin Jumalan yhteyteen. Olimme niin eksyneet ja joutuneet harhaan, että saimme aloittaa uskon perusteista ja lukea Roomalaiskirjettä selityksineen. Paljon rukoilimme ja opiskelimme tuolloin Raamattua ja edelleen niin teemme. Tärkeäksi ja nöyräksi rukoukseksi on tullut meille sielun syvä hätä Pyhän Jumalan edessä: "Herra, jos meidän tiemme on vaivaan vievä, niin johdata meidät iankaikkiselle tielle."

Kun nyt pohdin tämän päivän hengellisyyttä niin kirkossa kuin muuallakin, niin paljon tarvitaan armoa ja nöyrää mieltä Jumalan edessä. Jumalan armoa on, että Hän tuo eksyneet takaisin tielle. Se on suurin ihme, mitä omassa elämässäni olen koskaan saanut kokea, että olin hengellisesti täysin sokea ja nyt näen kirkkaasti Jumalan armosta. En voi, enkä halua tuomita ketään, koska olen itse armosta löytänyt takaisin Jeesuksen yhteyteen. 

Jumalan Sana on ainoa, mikä meitä valaisee ja valistaa sitä Henkeä, jonka Jumala on meihin istuttanut. Tuo Henki välillä muistuttaa ja varoittelee olemassaolollaan. Varokaamme sitä hiljaista kuisketta tukahduttamasta, koska se vie meidät tuhoon. Raamatun Sanaa tarvitsemme päivittäin elääksemme, koska se puhuttelee meitä lakina, joka paljastaa meidät syntisiksi ja evankeliumina, joka tuo meille armon ja pelastuksen lahjana. Siitä lahjasta saamme iloita ja sen varassa elää.