Vasta ihan myöhemmällä iällä olen alkanut syvällisemmin pohtia suhdettani aborttiin. Tämän asian ajattelu pompahti tajuntaani lukiessani Saara Kinnusen kirjaa, Äidin ikävä. Tässä kirjassaan tunnettu psykologi ja terapeutti kirjoittaa abortista mm. että lapsi aistii äitinsä kohdussa hänen äitinsä kokemat tuntemukset. Tämä liittyy hänen mukaansa myös abortin mahdollisuutta pohtivan äidin kautta lapseen. Äidin pelot ja vaikeat tuntemukset välittyvät kohdussa olevaan lapseen.
Kirjassa pohdittiin ja valotettiin äiti-suhdetta hyvin monipuolisesti terapian ja sielunhoidon eri näkökulmista. Kirjaa lukiessani aloin tahtomattani pohtia suhdettani edesmenneeseen äitiini ja samalla mietin, missä vaiheessa minun sisimpääni oli hiipinyt se pelko ja turvattomuus, mitä minä sisimmässäni olin kokenut hyvin pitkään aina myöhälle aikuisikään.
Sitten nousi mieleeni äitini sanat, jotka hän minulle muutaman kerran eläissään kertoi.
Hän kertoi, että oli joutunut minua odottaessaan äitiysaikanaan vaikean valinnan eteen. Hän oli yli neljänkymmen ikävuoden ja jo neljän lapsen äiti maanviljelijäperheessä. Niinpä hänelle suositeltiin silloisen lääketiteellisen tietämyksen ja lainsäädännön mukaisesti aborttia.
Äitini oli hyvin ahdistunut, kun hänelle oli neuvolassa kerrottu, että syntyvä lapsi voi olla myös vammainen, koska hän oli jo muutaman vuoden päälle neljän kymmenen. Tässä ahdistuksessaan ja pelossaan hän kertoi luovuttaneensa minut Jumalalle, koska hän ei voinut suostua aborttiin, koska koki sen olevan väärin.
Olemassaoloni oli siis ollut uhattu jo äitini kohdussa. Nyt ymmärsin sen tarkemmin tuon kirjan herättämiä ajatuksia pohtiessani, että koko elämääni oli ikäänkuin seurannut jokin varjo. Se otti minut aina välillä otteeseen, jota en kyennyt selittämään ja sielunhoidossakaan se ei ollut avautunut. Nyt ymmärsin, että se oli ollut omaa olemassaoloani kohtaavaa uhkaa.
Itse en ole koskaan voinut hyväksyä aborttia missään tilanteessa. Olen aina kokenut, että ihminen tekee väärin, kun hän riistää syntymättömältä lapselta hengen. Lukiossa olin ainoa, jolla oli etiikan tunneilla täysin kielteinen kanta aborttiin kaikissa tilanteissa, jopa raiskatuksi tulleen nunnan ollessa kyseessä. Kysymykset ovat vaikeita, mutta mielestäni elämä voittaa aina ja elämä on Jumalan kädessä eikä meillä ole sitä oikeutta riistää.
Olen vastannut teologisessa tiedekunnassa tätä aihepiiriä koskeviin tenttikysymyksiin ja saanut niistä 3/3.
Ainakin professori Markku Heikkilä piti näkemyksiäni täysin oikeina, koska sain täydet pisteet. Käsittelin siinä myös aiheen sielunhoidollista puolta, kuten siinä kysymyksessä pyydettiinkin. On näet todella tärkeää, että äiti, joka joutuu tekemisiin tällaisen vaikean valinnan kanssa, saa kaiken tuen siihen että syntymättömän lapsen henki voitaisiin pelastaa. Ja tärkeää on myös tuki ja anteeksiantamuksen mahdollisuus hänelle, joka ei jostain syystä löytänyt mitään muuta mahdollisuutta. Ja seurauksena lapselta riistettiin olemassaolo jo ennen syntymäänsä.
https://www.vaestoliitto.fi/?x27375=1932926
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti