Olen pohtinut asioita tässä yllättävässä elämäntilanteessa, jossa minulla on aikaa lukea ja kirjoittaa. Yleensä tällaiset kauniit kesäpäivät solahtavat ohi nopeasti ulkona luonnossa. Nyt olen ainakin viikon verran "varikolla", kun selkäni sai jonkinlaisen krampin ja aluksi en pystynyt kävelemään saati istumaan ollenkaan. Nyt kuitenkin jo kävelemään pääsen varovasti ja voin myös istua jonkin verran. Selkäni on siis kuntoutumassa, joten ei huolta. Aikaa on kuitenkin pohdintoihin ja kirjoitteluihin, kun muuta en oikein pysty tekemään.
Koen kuitenkin kaikesta harmituksestani huolimatta olevani onnellinen. Siitäkin huolimatta vaikka toki harmittaa, kun kesäpäivät kuluvat näin hukkaan, enkä pääse uimaan saati sitten puuhastelemaan ulkona mökillämme. Se on parasta kesäloman viettoa itselleni. Nyt on kuitenkin tyydyttävä tähän tilanteeseen ja toivottava että vielä selkäni paranee ennenkuin kaunis kesä on ohi.
Niin, olen onnellinen. En ole masentunut tähän tilanteeseen. Joskus oli toisin: Olin 21-vuotias, nuori aviovaimo 1980-luvun alkupuolella. Kuuntelin Päivän Sanan aina joskus lankapuhelimesta. Silloin puhelinluetteloon oli tallennettu myös numero, johon soittamalla voi kuunnella kristillisen hartauden, Päivän Sanan. Eräänä päivänä siellä puhuttiin meidän mielemme kellarikerroksista, jotka ovat jääneet siivoamatta ja kuinka nekin olisi hyvä siivota oman henkisen hyvinvointimme kannalta. En ymmärtänyt kaikkea tuosta sanomasta, mutta se jäi mieleeni askarruttamaan.
Tuolloin minulla oli paljon pelkoja, ahdistusta, itsekkyyttä, vääriä tekoja ja kaikkea sellaista, mitä en silloin tunnistanut ja tiedostanut, enkä siis pystynyt niitä tunnistamaan saati sitten järjestelemään ja siivoamaan. Olin toki kristitty, mutta en kokenut olevani onnellinen tai tasapainoinen vaikka siltä ehkä ulospäin näyttikin.
Meni vuosia, vuosikymmeniä elämästäni monenlaisten pelkojen ja ahdistusten kanssa. Kirjoitin ja luin synkkiä runoja ja etsin tietä ahdistusten vankilasta vapauteen.
Ahmin kasvatustieteen ja psykologian kirjallisuutta ja luentoja. Koin saavani sieltä mieleeni rakennusaineita ja tunteilleni ja asioille nimiä. Kuitenkin pelkkä psykologinen asioiden selitys ei auttanut minua täysin pääsemään vapaaksi ja tasapainoon mieleni kellarikerrosten kanssa.
Ne olivat kuitenkin antaneet minulle tärkeitä mielen rakennusaineita. Sain asioille nimiä ja selityksiä ja aloin ymmärtää itseäni paremmin. Kuitenkin itseymmärrykseeni tuli vielä kirkkaampi valo ja suunta, kun ymmärsin tämän kaiken psykologian ja kasvatustieteen käsitteistön olevan hyvän ja rakastavan Taivaan Isän hallinnassa ja Hänen luomaansa. Ne olivat ikäänkuin rakennuspalikoita, joita voin käyttää hyödykseni myös omassa henkisessä kasvussani. Kuitenkin hengellinen kasvuni on sitten taas aivan toisenlaisessa sfäärissä tapahtuvaa yhteyttä kaiken Luojaan ja Jeesukseen Kristukseen. Siinä yhteydessä tarvitsen kasvuun Raamattua, Jumalan omaa Sanaa. Olen siis onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti