Moni ihminen ilmaisee nykyään avoimesti pettyneensä uskovien yhteisöihin. Kerrotaan, että on koettu monenlaista henkistä ahdistusta vallankäytöstä aina henkiseen väkivaltaan saakka. Olen usein pohtinut tätä problematiikkaa yhteisöissä ja miettinyt, miksi juuri uskovat kokevat usein toistensa seurassa tällaista vaikka hätäisesti ajateltuna juuri siellähän pitäisi tuntea olevansa hyväksytty ja rakastettu sellaisenaan.
Asian juurisyyt ovat kuitenkin paljon syvemmällä. Me ihmisinä olemme psyykkis-fyysis-hengellisiä olentoja. Tämä tekee asiasta erittäin monimutkaisen, mutta siihen on olemassa aivan selkeät ohjeet ja ratkaisut Raamatussa. Täytyy vain muistaa pitää nämä kolme asiaa selkeästi omina kokonaisuuksinaan aivan kuin juutalaisen lain mukaan esim.liha- ja maitoruokia ei saa tarjoilla yhtä aikaa. Tämä on selkeä puhtaussääntö.
Ihmisinä meillä on inhimilliset tunteet ja tarpeet, joita olemme oppineet psykologian kielellä paremmin ymmärtämään ja selittämään. Juuri yhteydessä toisiin ihmisiin nämä tunteet ja tarpeet alkavat näytellä suurta roolia meidän elämässämme ja meidän on aivan turha sitä kieltää. Mitä paremmin me tunnemme ja tiedostamme itsemme, sitä paremmin me ymmärrämme nämä tarpeemme ja niiden pohjattoman tyydyttymisen tarpeen. Haluamme tulla nähdyiksi, kuulluiksi, hyväksytyiksi, kohdatuiksi monella tavalla ja tasolla. Tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta ja kivutonta meidän inhimillisen rajallisuutemme vuoksi. On kateutta, mustasukkaisuutta, syyllisyyttä, pelkoa ja kaikkea muuta säröisyyttä meissä.
Kun menemme toisten yhteyteen, tämä kaikki on hyvä tiedostaa. Kuitenkin on syytä muistaa mikä on seurakunta, josta Raamatussa puhutaan ettei sotke inhimillistä ihmisyyttä ja hengellisyyttä, vaikka ne samassa ihmisessä aina läsnä ovatkin. Kun ollaan koolla seurakunnassa, uskovien yhteisössä, niin on syytä ensinnäkin muistaa miksi siellä ollaan koolla. Inhimillisten vai hengellisten tarpeiden vuoksi? Nyt on syytä sanoa että hengellisten. Seurakunta on yhteisö, joka rakentuu Sanasta ja ehtoollisyhteydestä. Siinä itse Kristus palvelee meitä, ollen itse sen pää. Siellä ei olla sen vuoksi että saadaan kätellä tai halata ihmisiä ja tyydytetään inhimillisiä tarpeita. Siellä ollaan kohtaamassa Kristusta ja Jumalaa Pyhän Hengen vaikutuksen alaisina. Siellä ei etsitä Kristusta sisarista ja veljistä, vaan Sanasta ja sakramenteista.
Tämä näkyy selkeästi jo Vanhassa testamentissa, kun Israelin kansa sai säädökset, miten tullaan temppeliin kohtaamaan Jumalaa. Tärkeimmässä asemassa oli juuri uhri, jonka uhraaja tuli uhraamaan Jumalalle ja pappien toimittamat uhrit liiton mukaisesti armon istuimen edessä. Tärkeintä oli siis syntien anteeksiantamus, sovinto Jumalan kanssa. Sama linja jatkuu Uuden testamentin puolella, sen opetuksissa.
Meidän ei siis pidä sotkea omia inhimillisiä tunteitamme hengellisyyteen ollessamme koolla uskovina siellä missä kulloinkin kokoonnumme. Se ei tietenkään tarkoita ettemmekö saisi olla ystävällisiä ja rakastaa ja osoittaa rakkautta ja välittämistä toisia kohtaan myös uskovien kokoontumisissa. Päinvastoin sitä juuri pitää tehdä, mutta ei pidä hakea sitä ensisijaisesti vaan ensin Jumalan valtakuntaa etsien, niin tämä kaikki muukin tulee siinä ohessa, Jeesuksen sanojen mukaan. Juuri sen verran kuin kulloinkin kykenemme niitä vastaan ottamaan. Tärkeintä on kuitenkin että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, Paavalin sanoja mukaillakseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti