Eilen metsässä, korven keskellä mustikoita poimiessani muistui mieleeni eräs lukemani kirja ja sen kirjoittaja: Aatami Kuortti oli Inkerin kirkon pappi Inkerissä,Venäjällä 1900-luvun alkupuolella. Stalinin vainojen alettua hänet pappina otettiin kiinni ensimmäisten joukossa ja hänet siirrettiin vankileirille. Hän onnistui kuitenkin pakenemaan sieltä aivan ihmeellisellä tavalla ja hän selvisi turvaan Suomen puolelle pitkiä aikoja korvessa harhailtuaan.
Tuolla pakomatkalla hän eli mm.metsämarjojen avulla. Olen lukenut tuon kirjan joskus teini-iässä ja sen vuoksi muistikuvani kirjasta ovat hieman hataria, mutta pääsanoma ja ihmeellinen varjelus ja pelastuminen erilaisten jännittävien vaiheiden kautta Jumalan armosta on edelleen muistissani. Luin kirjan silloin ahmien nuoreen mieleeni jokaisen vaiheen jännityksellä seuraten, miten kirjoittaja selvisi kaikesta ja pääsi pois vankileiriltä Jumalan auttaessa ja ohjatessa ihmeellisesti hänen pakomatkaansa. Kirja on siis tosikertomus Aatami Kuortin elämän vaiheista. Voittaa jännittävyydessään nykyajan fiktiiviset romaanit.
Oli vuosi 1986, kesäinen sunnuntai. Olin lukenut Vantaan seurakuntien ilmoituksista että Helsingin pitäjän kirkossa on evankeliumijuhla, johon kuuluu ensin messu, sitten vielä lounas ja päivätilaisuus ja puhujana Aatami Kuortti. Sydämessäni läikähti. Voisiko se olla totta, että tuo nuoruudessani lukemani kirjan sankari, Jumalan armosta Stalinin vainoista selvinnyt pappi olisi nyt tuolla messussa ja juhlilla puhumassa.
Menimme messuun koko perheellä. Ja olihan hän juuri sama henkilö, joka oli kirjankin kirjoittanut. Hän jotain mainitsi siellä juhlassa tuosta seikkailustaan tai sitten joku muu puhuja siitä mainitsi. En muista enää niin tarkkaan pitkien aikojen päähän varsinkin, kun siellä kirkossa sattui episodi, joka häiritsi pitkään minua. Olimme messussa ja nuorempi tyttäremme itkeskeli sylissäni ja yritin rauhoitella häntä. Yht'äkkiä luonamme seisoi iäkäs nainen, joka yritti itsepintaisesti ottaa katsekontaktia sylissäni olevaan tyttövauvaan ja sanoi että antaa tälle hyvän mielen pistoksia. Hän kierteli ja kaarteli ympärilläni yrittäen joka puolelta onnistumatta saamaan katsekontaktia, koska pidin vaistomaisesti tyttäreni kasvot rintaani vasten. Hän tupisi jotain että kun saisi nuo silmät kontaktiin. Hän höpötti että lapset nauravat hänelle vielä kadun toisella puolellakin. No onneksi mieheni palasi takaisin vessasta, jossa hän oli ollut käyttämässä vanhempaa tytärtämme. Hänet nähdessään häiritsijä lopetti loitsimisyrityksensä ja lähti pois kirkosta ja me saimme jälleen rauhassa osallistua messuun.
Tuon kertomani tapauksen vuoksi en muista muuta Aatami Kuorttista, kuin sen että hän todella oli sama henkilö, joka oli kirjan kirjoittanut ja että saimme vielä rohkaisuksi ja vahvistukseksi uskollemme hänet nähdä ja kuulla, hänen kirjansa jo aiemmin luettuamme. Tuo kirja on meillä kotona, kun ostimme sen joskus ja miehenikin sen luki siis jo ennen kuin hänet näimme livenä. Tuo Kuorttin kirja on kyllä erittäin ajankohtaista luettavaa tänäänkin, kun tuo Venäjän tilanne on tällä hetkellä se, mikä se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti