Rajaton

Olen murheellisena havainnut ja todennut, että kouluissa opetus ja sen sisältö saattaa olla hyvinkin ristiriitaista ja suorastaan epäloogista. Näin on esimerkiksi lasten tunnekasvatuksen suhteen. Lapsille opetetaan kyllä upeasti tunnetaitoja ja toisten huomioon ottamista. Ne ovat tärkeitä taitoja. Näiden taitojen ja lapsen kehitykseen kuuluvan tunteiden säätelyn kokonaisvaltainen huomioiminen kasvatuksessa jää kuitenkin ristiriitaiseksi ja vaille selkeää pohjaa.

Näiden ohessa ja samalla kuitenkin tuodaan lasten tietoisuuteen jo pienestä saakka omaan persoonaan ja minuuteen liittyvän sukupuolen valinnan mahdollisuudet. Hänelle annetaan itse jo ihan pienestä pitäen mahdollisuus itse määritellä oma sukupuolensa. Tämä valinnanvapaus voi tuoda turvattomuutta lapselle, joka kuitenkin tarvitsee selkeät rajat kaikkeen kasvaakseen terveeksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi.

Siksi tämä äärimmilleen viety vapausajattelu ei tuo hyvää tullessaan. On vanhempia, jotka ovat ottaneet tämän lapsen vapauden määritellä itse itsensä niin, etteivät he halua millään tavalla olla antamassa lapselleen mitään viitteitä siihen, mitä sukupuolta he ovat. Lapsella on sukupuolineutraali nimi ja kaikki ohjaus ja kasvatus tapahtuu vaatetusta myöten neutraalisti.

Pitkään jo on kasvatustrendinä ollut lapsen mahdollisuus itse valita oma katsomuksensa. Se on johtanut siihen, etteivät vanhemmat ole tuoneet lapsiaan kasteelle, kristillisestä kasvatuksesta nyt puhumattakaan. Kuvitellaan että tämä on katsomukseltaan neutraalia kasvatusta. Mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Tällainen on lapselle erittäin vahingollista hen- kisen kehityksen kannalta. 

Murrosikäisille kouluissa opetetaan seksuaalisuudesta asioita, joista kaikilla aikuisillakaan ei välttämättä ole tietoa tai edes halua tietää. Heidän tietoisuuteensa tuodaan maailma, joka fyysisen ja tunne-elämän tietyssä, vielä hyvin keskeneräisessä kehitysvaiheessa olevan kehityksen johdosta tuo paljon hämmennystä ja ahdistusta. Sen, minkä kuvitellaan olevan tärkeää tietää terveydenhuollon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta tuokin nuorille suorituspaineita, epävarmuutta ja turvattomuutta. 

Seksuaalisuuden ja sen tiedostamisen kun pitäisi tuoda ihmiselle eheyttä ja täydentää omaa minäkuvaa. Kouluissa nykyisin tapahtuva seksuaalikasvatus ei kuitenkaan tätä tuo. Se johtaa enenevässä määrin tunnevammaisuuteen ja toisten hyväksikäyttöön, koska ihmisen seksuaalisuus on niin vahvasti sidoksissa hänen tunne-elämäänsä ja on sen vuoksi erittäin haavoittuva ja herkkä alue. Se tarvitsee ympärilleen turvalliset rajat, jotka tulevat vain kahden toisiaan rakastavan ja toisiaan kunnioittavan ja toisiinsa täysin sitoutuneessa liitossa. Tämä vahva ja elinikäinen sitoutuneisuus edesauttaa muodostamaan turvallisen ja aidon tunnesuhteen, joka on myös koti tuleville jälkeläisille.

Jos seksuaalisuus irrotetaan pelkäksi aktiksi tai ihmisen mielihyvän ja tyydytyksen hakemisen välineeksi ilman tunteita, se rikkoo ihmisen. Tästä kehityksestä on mielestäni osoituksena nuorten ja ylipäänsä ihmisten tekemät raiskaukset, jotka ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Myös kaikenlainen muu seksuaalinen häiriökäyttäytyminen ja väkivalta on lisääntynyt. Tämä altistaa ja lapsia ja nuoria hyväksikäytölle ja luo myös paineita kaikenlaisiin seksikokeiluihin ilman että lapsi tai nuori on niihin henkisesti valmis. Yhdenmukaisuuden paineen ja kiusatuksi joutumisen pelossa moni lapsi ja nuori voi myös aloittaa seksin hyvin varhaisessa vaiheessa. Ja ympäristö usein tukee tätä käsitystä suhtautumalla välinpitämättömästi lasten ja nuorten hätään.

Kun ihminen joutuu seksuaalisesti ylivirittyneeseen tilaan, hän alkaa toimia sen mukaisesti ilman että hänen tunne-elämänsä kykenee häntä ohjaamaan. Hänestä tulee omien viettiensä ja tarpeidensa tyydyttäjä. Yhä enemmän korostetaan nuorten seksuaalikasvatuksessa sitä,että kaikki mikä sinusta tuntuu hyvältä on oikein. Ja jos lapsi ei ole saanut terveitä rajoja kasvaakseen tasapainoiseksi myöskään oman tunne-elämänsä alueelta, niin hänen on hyvin vaikea vetää rajaa siihen, mikä tuntuu hyvältä. 

Tämä arvovapaa kasvatus ja kehitys johtaa ja on jo johtanut sellaiseen turvattomuuteen ja häikäilemättömyyteen, jota emme ole ihmiskunnan historiassa aikoihin nähneet. Se mikä on aiemmin ollut selkeää ja luonnollista, on nyt kääntynyt täysin päinvastaiseksi. Ihmiset vaikuttavat olevan nyt varsin tietämättömiä siitä, mihin heidän toimintansa johtaa. 

Ennen päiväkodissa kyseltiin vanhempien arvoja ja sitä millaisiksi he haluavat lapsensa kasvattaa. Arvelen että nykyäänkin varmaan tällaista arvokeskustelua käydään, mutta yhä useammat vanhemmat ulkoistavat omien lastensa kasvatuksen yhteiskunnalle ihan pienokaisista alkaen. Tähän pakettiin tietysti kuuluu se, että lapsi itse päättää ja valitsee kaiken, sukupuolesta aina maailmankatsomukseen saakka. Millaisia lapsista sitten mahtaakaan tulla?

Jos lapsi saa tai joutuu ottamaan pienestä alkaen itse elämän ohjat omiin käsiinsä, hänestä kasvaa rajaton ja turvaton, toisiin ihmisiin sitoutumaton ja sopeutumaton yksilö. Tällainen kehitys on tosi pelottavaa. Eikö se ole tavallaan lapsen henkistä heitteillejättöä? Eikö vanhempien tehtävä ole huolehtia lastensa fyysisistä ja henkisistä tarpeista ja kasvattaa ja ohjata lasta kaikessa. Siihen kuuluu myös elämänkatsomus ja sukupuolisuus. Kyllä lasten kuuluu saada kasvaa myös siihen sukupuoleen, johon he ovat syntyneet turvallisella tavalla, kenenkään sitä kyseenalaistamatta. Heidän kuuluu myös saada tukea kasvaa juuri sellaisina kuin he ovat poikina tai tyttöinä. Ja aikuisen ja terveydenhuollon vastuu on tukea ja ohjata kasvua terveeseen suuntaan.

Toki myös kirkolla ja eri seurakuntien paimenilla on oma vastuunsa kristillisen tiedon ja opetuksen ja kasvatuksen muodossa. Paimenien kuuluisi myös selkeästi tuoda esille ne turvalliset rajat, jotka Jumala on ihmiset luodessaan meidät miehiksi ja naisiksi asettanut. Ainoa turvallinen tila, mikä meidän elämässämme voi olla mahdollista on elämä Jumalan yhteydessä.