Pahinta?

Mikä on ihmisen suurin synti? Mikä on pahinta, mitä voidaan tehdä? Jos toimimme vastoin Jumalan sanaa, niin se johtaa meidät eroon Jumalasta. Paratiisikertomuksesta näemme että tottelemattomuudella oli kohtalokkaat seuraukset. Karkoitus paratiisista ja Jumalan yhteydestä. Kirous lankesi koko ihmiskunnan ja vieläpä koko luomakunnan ylle. Ei siis mikään ihan olankohautuksella ohitettava pikkujuttu.

Nyt kuitenkin kiistellään Sanasta ja sen noudattamisesta. Ne, jotka haluavat pitäytyä Raamatun totuuteen, saavat heti häpeällisen fundamentalisti-leiman. Aivan samalla tavoin kuin Jeesuksen kuoleman jälkeen kristityt olivat vainottuja Jeesus-nimen tähden.

No mitä sitten tapahtuu heille, jotka eivät halua noudattaa Jumalan tahtoa ja Hänen Sanaansa? Heille Jumalan Sana menettää merkityksensä. Koska Jumalan Sanaan itseensä on asetettu sen kuulemisen ja noudattamisen vaatimus, se ei enää valaise niitä, jotka eivät tahdo ojentautua sen mukaan. Ja tämä johtaa tietysti hyvin surulliseen lopputulokseen. Emme jää miettimään, mitä se on, vaan rukoillen jätämme heidät Jumalan käsiin luottaen siihen Jumalan suureen armoon ja rakkauteen, kun Hän kutsuu kaikkia pelastukseen. Niin sanan noudattajia kuin sen rikkojiakin. Herra meitä kaikkia armahtakoon ja antakoon Sanansa herättää omiatuntojamme päivittäin tekemään parannusta synneistämme Hänen edessään. On meillä todella Pyhä ja rakastava Jumala. Häntä siitä iäti ylistäkäämme!

Olen itse kokenut tämän Jumalan armon omassa elämässäni. Muutama vuosikymmen sitten en tiennyt ja ymmärtänyt miten suhtautua kysymykseen naispappeudesta. Se jollain tavalla oli minunkin mielessäni, kun koin kutsumusta Jumalan valtakunnan työhön. Sana ei mielestäni täysin selkeästi asiaa valaissut, ja nyt kun asiaa muistelen, niin en minä sitä kyllä kovin suuresti edes Jumalalta kysellyt. En rukoillut viisautta siihen, miten pitäisi toimia. Toki minua harmitti että tilanteessa kävi niin kuin kävi, koska jotenkin tämä kirkkomme ratkaisu avata papin virka naisille oli kuitenkin mielestäni väärin. Joku siinä oli ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa. Niin koin. Kun sitten vuosia kului, ajattelin joskus asiaa myös omalle kohdalleni, mutta jotenkin koin etten toimisi silloin oikein. Ajattelin,että kuulun kirkkoon ja käyn seurakunnassa ikäänkuin mitään skismaa  ei olisi tapahtunutkaan.

Jossain vaiheessa, noin viitisen vuotta sitten minusta alkoi tuntua että mitähän tämä keskustelu samaa sukupuolta olevien avioliitosta oikein on. Eikö heidät pitäisi hyväksyä samalla tavalla kuin naipappeuskin hyväksyttiin. Aika on muuttunut ja meidän tulee kulkea ihmisten rinnalla eikä tuomita. Näistä ajatuksistani havahduin ja pelästyin todella että menetän uskoni. Tosiasiahan on että minulla ei silloin enää uskoa ollutkaan.  Ainakaan en uskonut Jumalan Sanaan ja noudattanut sitä elämässäni. Olin kadottanut todellisen yhteyden Jumalaan. Kävin silloin tällöin kirkossa ja joskus rukoilin, mutta jokapäiväistä yhteyttä Jeesukseen ei ollut enää ollut aikoihin. Olin paatumuksen tilassa ja eksynyt pois laumasta.

Jumala kuitenkin herätti tämän ajatuksen kautta pohtimaan asiaa. Aloin taas etsiytyä Jumalan lähelle ja kivuliaiden vaiheiden kautta löysin taas yhteyden Häneen. Hän uudisti uskoni ja nyt ymmärrän Raamattua ja uskon sen puhuvan minulle myös henkilökohtaisesti. Raamatusta on tullut yllättäen minulle kaikista rakkain kirja.
Ja mikä parasta, Jeesus on minun todellinen ystäväni, pelastajani ja Herrani. Uskon että Jumala voi antaa herätyksen meidän maahamme. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja myös maan päällä. Tapahtukoon Hänen hyvä tahtonsa tässä asiassa.